Olemme koko tiimi vieläkin sydämet sykkyrällä siitä, että valokuviin on ikuistunut monen monta hymyä. Tällainen jaettu ilo vetää sanattoman kiitolliseksi. Olen aivan mielettömän onnellinen siitä, miten ihania, rakkaita ja kauniita ystäviä minulla on - mikä tahansa homma hoituu tällaisella tiimillä hymy huulessa! Lähetämme SUUREN kiitoksen kaikille ihanille ihmisille ja tahoille, jotka osaltaan auttoivat meitä. Vaikka olemmekin supernaisia, näin iso tapahtuma ei ole kuitenkaan aivan piece of cake. Iso kiitos kuuluu FitnessFirstin Lasselle, joka oli samantien mukana kakkuhuijauksessa. Hän lähetti meille niin vaikuttavan satsin raaka-aineita, että kokkaustouhuissakin toteutui heti ensimmäiseksi kuntoilu.
Kahvilatilana toimineen Pihasalin taustalta löytyy Hanna (neljännessä kuvassa ylhäältä), jonka joogatunteja suosittelen mitä lämpimimmin! Kuvissa vilahtelevat myös Hannan tekemät Nannanda-korut. Taideteokset sen sijaan olivat Virve Laakson (alhaalta viides kuva ylöspäin) käsialaa - saamme taatusti pian kertoilla lisää hänenkin proggiksistaan... Ihanan Katjan kanssa meillä onkin sitten oma suunnitelmamme, joista haluaisin jo hiiskua mutta pidämme vielä pikku hetken kiinni salamyhkäisyydestä. Mutta summa summarum, nyt tuntuu kuulkaas hyppysissä semmoinen kutina, että tällä porukalla tehdään jatkossa yhtä ja toista mielenkiintoista projektia. Jo parin hyvin nukutun yön jälkeen akut olivat latautuneet: "Mitäs sitten järkättäis?"No, voitte olla varmoja, että kun me tiedämme, tekin saatte tietää.
Kuvat: Timo Utterström
Täällä vielä Katjan reportaasi, samoin Kemikaalicocktailin Nooran postaus ja Auran tunnelmat Fake Cakesta. On aivan pakko lainata pätkä Auraa:
"No, sen enempiä ylisanoja käyttämättä, syötyäni kakkupalaseni tunsin olevani ekstaasissa. Sosiaalisesti estyneestä ja ujosta ihmisestä kuoriutui innostunut, punaposkinen ja kontaktissa sekä itseensä että muihin oleva, vuolaasti kommunikoiva iloinen olento. Tunsin olevani yhtä aikaa sekä hyvin tasapainoinen ja rauhallinen, mutta inspiroitunut ja onnellinen. Karvalakin alla liiskaantuneet hiuksetkin muuttuivat pehmeästi laskeutuviksi ja elinvoimaa hohtaviksi suortuviksi. Uskokaa pois. Heräsi kiihkeä kysymys: mitä hittoa niissä kakuissa oikein oli?!"
(Psst! Tiimin asut ovat esimakua IvanaHelsingin Indian Summer-mallistosta. Kesä tulee!)



































Mahtavasti kiitoksia vielä iki-ihanasta tilaisuudesta. Oli niin sydäntä lämmittävä tunnelma. Kakkuja ei varmaan tartte enää kehua... :D Mutta tuntuu että pääsin tutustumaan johonkin, mikä avasi ihan uusia maailmoja, ja aion kyllä syventyä raakaruokateemaan ihan omakätisestikin vielä. Porttiteoria toimii. :D
VastaaPoista(Ja kiitos ihanasta uudelleen nimeämisestä, mutta Aurora olis ihan vaan Aura.)
Aura, voi anteeksi nimimokaukseni, korjaan hetimiten! :) Tosi ihana kuulla, että onnistuimme tarjoamaan jotain uutta ja noin mieltä lämmittävää. Tekstisi oli yksi liikuttavimmista palautteista mitä olen koskaan saanut, kiitos. Juuri tämän takia rawfoodin ja laatuherkkujen parissa puuhastelu tuntuu merkitykselliseltä. <3
VastaaPoistaSe on vain niin, että näissä rakkauskakuissa on taikaa :) Ihania kuvia ja ihanaa päästä fiiliksiin, vaikken ennättänytkään paikalle. Toivottavasti järkkäätte jotain vastaavaa pian uudestaan!
VastaaPoistakauniita kuvia ja herkullisen näköisiä luomuksia! harmittaa asua näin pohjoisessa, olisi ollut hauska päästä maistelemaan noita kakkuja. (: kaipailisin vähän apua. olen nimittäin tekemässä opinnäytetyötäni raakaruoasta ja ajattelin näytössä pyöräyttää jonkun raw-jälkkärin. koska nuo kakut näyttävät niin mahtavilta, voisitteko laittaa jakoon jonkin melko simppelin reseptin joka passaa aloittelijoille (niin tekijöille kuin maistajillekin)? olisin todella kiitollinen. ja jos on jakaa jotain linkkivinkkejä raakaravintoon liittyen, niin ottaisin mieluusti vastaan.
VastaaPoistaterkuin,
heta
Mahtavia kuvia ja tunnelma oikein paistaa läpi:)
VastaaPoistaOkriina, näin on, rakkauskakut on taikakakkuja. :) Järkätään ihan varmasti jotain herkullista!
VastaaPoistaHeta, laitan tämän viikon aikana nuo Fake Caken reseptit tänne. Ne eivät ole järin vaikeita. Täällä toisessa blogissani Kotilääkäri-lehden puolella on kakku, jota moni on kehunut helpoksi, kokeile vaikka aluksi tätä: http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/ravinto-ja-laihdutus/lempea-elama-sacherkakku-rawfood-versiona. Suosittelen tutustumaan Kimberly Snyderin blogiin! Laita minulle vaikka meiliä, jos haluat lisää linkkivinkkejä kohdennetusti, en viitsi tässä alkaa luettelemaan kun en tiedä, että millaiset tietolähteet sinua kiinnostavat. Olet varmasti kuitenkin perehtynyt jo paljon aiheeseen, niin ihan mitään perusjuttuja tuskin kaipaat. :)
Yaelian, kiitos - tunnelma oli kyllä katossa! :) Harmi kun olet siellä kaukana mutta ehkä nähdään jossain vaiheessa jossain häpppeningissä!